Kilpailun johtaja

Kohteesta KalkkuWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Kilpailun johtaja on organisaation korkein toimitsija. Kaikkien toimitsijatehtävien oikein suorittaminen on hänen, ja vain yksin hänen, vastuullaan. Hän vastaa kilpailun järjestelyiden valvonnasta ja tehokkaasta toteuttamisesta. Hänen alaisinaan on kilpailun lajin, laajuuden ja luonteen mukaisesti harkittu määrä toteuttavia toimitsijoita, jotka kukin oman tehtäväalueensa osalta ovat vastuussa suoraan kilpailun johtajalle. Kysymyksessä on linjavastuu.

Moottoripyöräurheilun säännöstön kohta 40.5 luettelee lähinnä esimerkinomaisesti kilpailun johtajan tehtäviä. Kilpailun johtajan oleelliset tehtävät:

  • Kilpailupaikka ja -organisaation ovat kilpailun alkamisen edellyttämässä valmiudessa.
  • Kilpailuun osallistuvat urheilijat ovat sääntöjen mukaisesti tunnistetut ja kykeneviä osallistumaan kilpailuun.
  • Kilpailupaikalta poistetaan jokainen henkilö, joka ei noudata vastuunalaisen toimitsijan hänelle antamia ohjeita.
  • Kilpailun tuomaristo saa tiedon kilpailuun liittyvistä asioista.

Kaikki johtavat toimitsijat ovat siis suoraan vastuussa kilpailun johtajalle. Kilpailun johtaja puolestaan on vastuussa tekemisistään kilpailun tuomaristolle, joka valvoo kilpailun toteutumista, ja kilpailun järjestävälle kerholle, joka on edelleen vastuussa Moottoriliitolle.

Vastuunsa kilpailun johtaja täyttää huolehtimalla siitä, että kaikki hänen alaisenaan toimivat toteuttavat toimitsijat nimityksensä mukaisesti toteuttavat laaditun aikataulun sekä ratkaisevat ja raportoivat kilpailun johtajalle sääntöjen puitteissa kaikki kilpailun järjestelytoimipiteiden aikana ilmenevät asiat.