Desibelimatematiikkaa

Kohteesta KalkkuWiki
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Desibelimatematiikkaa (ei tarvitse lukea)

Bell tutki kuuloaistia ja keksi sivutuotteena puhelimen (joskaan keksittyään ensimmäisen puhelimen ei voinut soittaa kenellekään). Hän tutki kuuloaistin herkkyyttä ja oli eräs niistä, jotka havaitsivat aistimisen logaritmisuuden eli että korva aistii äänenpaineiden suhteita aiemmin esitetyllä tavalla.

Muodostui käytännöksi ilmaista jonkin seikan kymmenkertaistuminen nimellä Bel. Toisin sanoen, jos jokin kasvaa kymmenkertaiseksi, se on kasvanut yhden Belin verran. 1 Beli todettiin aika isoksi muutokseksi ja keksittiin, että kerrotaan se kymmenellä ja nimetään Beli desiBeliksi (dB) kuten litra voidaan jakaa desilitroiksi.

Desibelilukema on kahden suureen, vaikkapa äänenpaineen, suhteen 10-kantainen (Briggsin) logaritmi kerrottuna 10:llä. Jos kahden äänenpaineen fysikaalinen suhde on 100:1, on tämän suhteen Briggs-logaritmi 2 (kaksi 10-kertaistumista). Kun tämä 2 kerrotaan 10:llä, saadaan tulokseksi 20 dB. 1000-kertaistuminen on vastaavasti 3 Belia eli 30 dB ja miljoonakertaistuminen 6 Beliä eli 60 dB. Nyrkkisääntönä esitetty väite, että 3dB merkitsisi äänenpaineen kaksinkertaistumista, pitää varsin tarkoin paikkansa. Briggsin logaritmi suhteesta 2:1 on 0,301 eli 0,301 Beliä ja 10-kertaisena 3,01 dB.